,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Avaa lukkopontin salaisuudet

Lattia on olennainen osa mitä tahansa sisätilaa, ja sen asennustekniikka on kehittynyt vuosien varrella. Bjelinin tytäryritys Välinge Innovation kehitti ensimmäisen mekaanisen lukkoponttijärjestelmän, josta syystä istuimme Välinge Innovationin lukkoponttijärjestelmistä vastaaavan Laetitia Kimbladin kanssa syventymässä tämän innovatiivisen teknologian historiaan, kehitykseen ja tulevaisuuteen.

 

Matka entisestä tähän päivään

"Lattia-asennuksen vallankumous alkoi 90-luvulla, kun keksittiin ensimmäinen mekaaninen lukkoponttijärjestelmä, jonka ovat kehittäneet Välinge Innovationin perustaja Darko Pervan ja hänen poikansa Tony", Laetitia selittää. "Tämä ensimmäinen sukupolvi, joka tunnetaan nimellä 1G, sisälsi alumiinikielekkeen lankkujen pitkällä ja lyhyellä sivulla. Alloc lanseerasi sen laminaattituotteissaan ja se esiteltiin Domotex Hannover -messuilla vuonna 1996."

Laetitia korostaa tärkeitä virstanpylväitä matkan varrella. "Välinge toi vuonna 2000 markkinoille 2G-lukkoponttijärjestelmän, joka integroitiin täysin lankkuun, mikä yksinkertaisti tuotantoprosessia ja paransi asennuskokemusta. Vuosien mittaan tiimimme on jatkuvasti parannellut ja patentoinut uusia lukkoponttijärjestelmiä parantaakseen asiakaskokemusta, kehittääkseen pontteja erilaisiin lattioihin ja täyttämään erityisvaatimuksia."

"5G-lukkopontti oli pelin muuttaja. Se mahdollistaa nopean asennuksen yhdellä kädenliikkeellä ja antaa selkeän, kuuluvan palautteen, kun asennus on tehty oikein. Viimeisin uudistus, vesitiivis 5G Dry, perustuu samaan ponttiin ja estää veden tunkeutumisen lautojen saumoihin ja aluslattiaan ja parantaa näin lattian ominaisuuksia sekä suorituskykyä että pidentää käyttöikää."
Laetita Kimblad
Bjelinin 3.0-malliston tuotteissa on vesitiivis 5G Dry -lukkoponttijärjestelmä.

Lukkopontin ainutlaatuinen myyntivaltti

Mekaanisen lukkopontin avulla asennus on nopeaa, helppoa ja asennustulos on kestävä. "Pontin malli varmistaa, että laudat lukittuvat turvallisesti toisiinsa eikä lankkujen väliin jää rakoja eikä korkeuseroja. Nämä ominaisuudet on sisäänrakennettu tuotteeseen ja niiden ansiosta asennustulos on kestävä ja luotettava", Laetitia sanoo.

"Kestävä kehitys on kehityksemme kulmakivi", hän jatkaa. "Ymmärrämme, että kestävä lukitusjärjestelmä edesauttaa lattian kestävyyttä. Esimerkiksi pinta saattaa kestää, mutta jos laudat irtoavat toisistaan, lattia halutaan vaihtaa. Lukitus on siis erittäin tärkeä asia. Uudelleenkäytettävyys ja kierrätettävyys ovat myös keskeisiä näkökohtia."

Välinge Innovation on optimoinut lukkoponttijärjestelmät toimimaan erilaisissa materiaaleissa. "Olemme kehittäneet useita erilaisia lukitusjärjestelmiä - jopa 5G-mallistomme sisällä - sopimaan erilaisiin tuotteisiin lattian paksuudesta ja tuoterakenteesta riippuen."

Monipuolisuus on toinen aihealue, jota on tutkittu. "Voit tehdä erilaisia kuvioita ja asentaa eri pinnoille", Laetitia paljastaa. "Esimerkiksi Bjelinin tuotteet, joissa on 5G Climb -tekniikka, mahdollistavat lattian nostamisen seinille eli mahdollisuudet ovat rajattomat."

5G Climb -tekniikan avulla lattian voi nostaa seinille.

Asiantuntijavinkkejä saumattomaan asennukseen

Laetitia antaa arvokkaita neuvoja asentajille ja tee-se-itse-harrastajille. "Noudata ensinnäkin tarkasti asennusohjeita ja katso videoita", hän neuvoo. "Tutustu erityisesti 5G-taittoponttiin tai 5G Dry-ponttiin, joissa asennus ei vaadi vasaraa. Asennat lattian käden tai peukalon painalluksella, joten on tärkeää noudattaa ohjeita lattian vahingoittumisen estämiseksi."

"Asiakkaat, jotka kokeilevat lukkoponttia ensimmäistä kertaa, sanovat yleensä "wau, se on niin yksinkertaista" tai "wau, se napsahtaa", Laetitia sanoo. ”He pitävät äänestä, joka kuuluu, kun lankku on asennettu oikein. Tämä on ominaista 5G taittopontti-järjestelmälle, perinteiselle 5G:lle ja 5G Dry:lle."
Lattian asennus 5G:llä on erittäin helppoa.

Aluslattian esivalmistelu on tärkeää. "Aluslattian asianmukainen valmistelu on ratkaisevan tärkeää. Epätasaisella aluslattialla lukkopontti voi vioittua eikä toimi. Myös oikean alusmateriaalin valinta on välttämätöntä lattian laadun takaamiseksi."

Jos lankut on irrotettava, voit tehdä tämän parilla eri tavalla. "Voit joko irrottaa kokonaisen rivin ja taittaa rivin ylös tai liu'uttaa lankut erilleen tai käyttää irrotustappiamme", Laetitia neuvoo. ”Tämä on kätevää, jos sinulla on suuri huone, josta asennetun rivin nostaminen on vaikeaa. Työnnät irrotustapin lyhyelle sivulle, juuri 5G-lukitussoiron alle, työnnät muoviset sisäosat taaksepäin ja työnnät lankut auki. Irrotustappimalleja on erilaisia lattian tyypistä riippuen.

Innovaatioita tulevaisuutta varten

Mitä lattian lukitusjärjestelmissä tapahtuu seuraavaksi? "Olemme sitoutuneet työntämään rajoja pidemmälle", Laetitia sanoo. "Kestävyys ja monipuolisuus ovat keskeisiä liikkeellepanevia voimia, ja lattiapäällysteiden tulevaisuuden kehittäminen ja muokkaaminen innostaa meitä."

Laetitia Kimblad aloitti työnsä Välinge Innovationissa vuonna 2012 avainasiakaspäällikkönä, jonka tehtävänä oli antaa tukea lisenssinhaltijoille, jotka halusivat ottaa käyttöön Välingen lukitusteknologiat lattioissaan Euroopassa ja Etelä-Amerikassa. Vuonna 2016 hän siirtyi Floor Locking -liiketoimintayksikköön ja työskenteli tiiviissä yhteistyössä kollegoiden kanssa koko organisaatiossa tuotekehityksestä patentointiin, toimituksiin, markkinointiin ja myyntiin.

Juttuun liittyvät tuotteet

Woodura Planks HASSLARP 3.0 L

Woodura Planks STENINGE 3.0 M

Woodura Planks DALEN 3.0 S

Woodura Planks LUGNET 3.0 XL